Meikäläinen oli Madickenin kanssa järkkäilemässä Turun seudun leivontabloggareiden tapaamista. Suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin jo kevättalvella ja sitten vihdoin vappuaaton alla treffailtiin Wanhassa Tallissa, Rouva V:n waltakunnassa. Tutustumisen, jutustelun ja tietysti herkuttelun lisäksi meillä oli ihan "virallista" ohjelmaakin: kondiittorimestari Mikko Hietala Aschanilta kävi pitämässä minikurssin sokeripuhalluksesta ja -muotoilusta. Mikkohan on kilpaillut aiheen tiimoilta taskussaan mm. SM-titteli ja MM. 7. sija. Äärimmäisen taitava kurssittaja siis! Tässäpä kuvakavalkadia ihanasta päivästämme.

Esittelykierroksen ja jutustelun jälkeen jatkettiin pulinointia suolaisten herkkujen parissa.

Sitten saapuikin jo mister mestari Mikko sokeripuhalluksen saloja selvittämään. Ihan ensiksi kipattiin isomaltoosia kattilaan sulamaan. Tässä Mikko mittaa isomaltoosin lämpötilaa, sillä sen olisi oltava just eikä melkeen 172 asteista. Tarkkaa puuhaa! 

Seuraavat kolme kuvaa ja ihan vika ryhmäkuva ovat Ewelynin ottamia (kiitos kuvista!) - ja Pilviksen käsittelyssä vähän käyneitä.. 

Kattila pois liedeltä ja jäähdytys kylmässä vesisangossa.. Vähän vettä kaveriksi ja kunnolla nestemäistä väriainetta, jos halutaan saada värikkäitä sokeritöitä. Tässä Mikko kaataa värjäämätöntä seosta pieniksi lättysiksi silikonialustalle.

Tämän jälkeen jähmettyneet läpyskät laitettiin lämpölampun alle lämpiämään ja pehmenemään työstökelpoisiksi. Parit kumihanskat päällekkäin, ettei näpit aivan palaisi rakoille.. ja sitten olikin vuorossa sokerin vetäminen, jonka seurauksena sokerin väri vaaleni alkuperäisestä ja siihen tuli suorastaan jumalaisen satiininen kiilto ja hohde.

Tässä kuvassa näkyy hyvin vedetyn punaisen sokerin ja vielä vetämistä odottelevan keltaisen & värjäämättömän läpyskän väri- ja kiiltoero. Punainen vaikuttaa melkein marmoroidulta. Voin kertoa, että kuorossa huokailtiin sokerin häikäisevälle säihkeelle 

Ja ei kun muotoilemaan.  Kuvassa Mikon muotoilemia kukan terälehtiä.

Ja tässä Mikko asettelemassa terälehtiä kukan muotoon. Terälehden alareunaa käytettiin kaasupolttimen liekissä pikaisesti, jotta saatiin se hieman pehmenemään ja siten tarttumaan kukan keskustaan. Lajike voisi olla vaikkapa rubiininen alppitähti tai lumme. Upea!

Saimme myös opastusta sokeripallon puhalluksesta sokeripumpulla. Pari pumppausta, viilentävää puhaltelua (suulla siis..), kääntelyä uuteen asemaan ja samaa toistellen kunnes pyöreä pallon muoto ja haluttu koko saavutettiin. Saattaa vaikuttaa helpolta, mutta useimmiten aloittelija saa aikaiseksi vain sipuleita.. 

Tässä vielä mestarin taidonnäytteitä.

Sokerin käsittelyä parisen tuntia seurattuamme sai meidät jo kaipaamaan kovasti sen maistelua  Siispä herkuttelemaan! Pöydällä koreilevat Ewelynin & Herkkupäivän taiteilemat upeat kakut. Kerrassaan makoisia kumpainenkin! Ja vieläpä ihan sävy sävyyn, vaikkei moisesta etukäteen ollut mitään mainintaa..  Lopuksi saimme vielä itsekin kokeilla sokerin muotoilua.

Ja sokerina pohjalla Eben käsittämättömän upea Magnolia-pipari seurassaan Eben tekemä koristeltu macaron-leivos ja hyydykekakun pala à la Herkkupäivä.

Ja lopuksi vielä kaikki ihanat bloggaripimut sopivan tunnistamattomiksi polarisoituina..  Paikalla olivat siis Pilviksen ja jo mainittujen lisäksi Blomma, Bodil, Kakkutalo, KuuttiPilvipullia ja Suklaasydän. Syksylle suunniteltu jo seuraavaa treffailua uusin teemoin! Jos sinäkin haluaisit mukaan, laita mailia Pilviksen suuntaan.