Vuoden synttärirumba aloitettiin mammasta ja hän toivoi juhlapöytäänsä kermakakkua. Värit olin päättänyt jo "aikaa sitten": roosa & suklaa. Enää piti pohtia mitä niistä väreistä syntyisi  Mielessäni alkoi liihotella söpö perhonen ja tällainen hempeys siitä sitten kehkeytyi.

Reunapursotuksiin olin vakaasti päättänyt saada suklaan värisen kermavaahdon - ei sellaista haaleanruskeaa - ja jo etukäteen oli tiedossa, että aikasmoisen määrän kaakaojauhetta siihen saisi viskoa.. Lopputulokseen olin ihan tyytyväinen. Päälle pursottelin mansikkakermaa, joka oli itselleni uusi tuttavuus ja mielestäni jotenkin liian makeaa. Kaakaojauheella värjätty ja samalla maustettu kerma sen sijaan oli maultaan oikein nappi. Perhoskakku piilotti sisälleen mustikkahillokermaa ja vaniljarahkakreemiä. 

"Perhosen leikkiä": Kolmen munan sienikakkupohja, jossa täytteinä mustikkahillokerma & vaniljarahkakreemi. Pursotukset mansikka- ja kaakaokermaa, päällä kaakaotomutus. Koristeet sokerimassaa ja sokerihelmiä. Tähti- ja koripunostyllat. Tammikuu 2011.